HISTORIAA

2017 – 2019

Vuonna 2017 syksyllä aloitettiin suprasta rakentamaan pro2 luokkaan kilpuria tarkoituksena osallistua sarjaan jo 2018. Autoon tehtiin kaikki itse ja opittiin todella paljon kantapään kautta asioita kun esimerkiksi käräytettiin muutama ecu ja saatiin yksi jz kellari solmuun pyttyyn tulvineen etanolin takia. Syksyllä 2018 päästiin kuitenkin ajamaan viimeisille drift madness ajoharjoittelupäiville ja olihan se hienoa!

Kausi 2019 pääsimme vihdoin aloittamaan pro2 sarjan heti keväällä. Muutamat kytkimet sulatettiin, mutta se ei lannistanut kun saavutettiin kuitenkin Artukaisissa voitto ja Ahvenistolla kolmas sija sekä Vauhtiajoilla Gymkhana Grid:ssä viides sija.

2020 – 2021

2020 jatkettiin vielä pro2 sarjassa supralla, mutta auto ei enää kyennyt lyömään kampoihin ja ajatukset alkoi siirtyä uuden auton rakentamiseen. Protoparts Sami ja Tuukka oli aloittanut rakentamaan BMW E46 328 coupesta pro2 tason autoa ja muutaman kerran aihiota ihailin kunnes ehdotin Tuukalle yhteistyöstä ja SM-sarjasta. Lyötiin viisaat päät syksyllä yhteen ja saatettiin auto viikossa hylsystä ajokuntoon. Sillä käytiin kaksi kertaa korponnistamassa menestyksekkäästi.

2021 kaudelle auto riisuttiin ja rakennettiin jälleen uudestaan kun tiedettiin mitä pitää parantaa ja kausi meni opetellessa kaikkien osalta. Isompi tiimi ja uusi auto teettää aina töitä kaikille. Kaudella 2021 saavutimme PRO sarjassa sijan 3.

2022 – 2023

2022 kaudelle auto rakennettiin vielä kertaalleen esikuvana Dylan Hughesin Formula Drift kilpuri ja autosta tuli todella hyvä! Lapsentaudit vain vaivasi koko kesän ja pois lukien muutamaa auringon pilkahdusta risukasaan kausi oli pettymys menestyksen osalta. 2022 ajoimme kokonaisuudessaan ensimmäisen kerran SM-sarjan!

Kaudelle 2023 on suuret odotukset ja auto tulee olemaan todella kilpailukykyinen! Ajatukset siintää kesässä ja tavoitteena ei enempää eikä vähempää: Finnish Drift Series mestaruus!